Tähän mennessä tapahtunut!

Reilu kymmenen vuoden kypsyttely päätyi siihen että palikat alkoivat loksahdella kohdalleen ja haaveista tulla totta. Aiemmista blogeistani (linkit lopussa) voit lukea miten polku tähän saakka on kulkenut. Miten syntyi haave, miten sitten löytyi tontti, sopiva arkkitehti, alkoi pohjatyöt ja nyt raakaa rakentamista.

Kun talon rakentaminen alkoi niin rakentajakumppanini Vasilis totesi ykskantaan, että nythän sinä sitten vietät koko talven Kreetalla. Miksi? Pitäähän rakennuksella olla valvoja paikalla koko ajan. Miksi? Pidin heittoa ensin vitsinä, tai ehkä hän ja Soula kaipasivat seuraa talven hiljaisille kuukausille. Projektin edetessä opin, että rakennuttajan läsnäolo rakennuksella on tuiki tarpeen, ainakin tässä tapauksessa kun urakoitsijoita oli useita. Ja sitä paitsi, olihan se mukavaakin seurata hetki hetkeltä, tiili tiileltä, miten talo rakentuu. Aiemmissa blogeissa kerroin ettei tämä ollut ensimmäinen rakennusprojektini, se toinen oli kotimme Suomessa. Ja sitä paitsi olin kouluaikana kolme kesää rakennuksilla töissä, maalarina.

Luulenpa että jos olisin kotoisella rakennustyömaallamme ollut päivät pitkät katsomassa rakentajien työn perään, sitä ei suopeasti olisi katsottu. Viikonloppuisin sai kyllä mieluusti käydä siivoilemassa ja raivaamassa seuraavaa vaihetta varten. Toki Suomessa on erikseen rakennusvalvoja jonka tehtävä on valvoa. Ja välillä vähän parannella asioita, siis omasta mielestään parannella. Vähän niin kuin Kreetallakin. Eikä sitä aikaakaan silloin olisi valvomiseen ollut, kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa.

Pohjalta aloitetaan

Nyt olivat lapset kasvaneet ja muuttaneet pois kotoa, Kim kiinni päivätyössään, minä ”vain” freelancerina olin vallan joutilas tätä savottaa hoitamaan. En minä koko talvea kuitenkaan saarella viettänyt, mutta pari viikkoa kuukaudessa kuitenkin. Vasilis sen sijaan vietti päivittäin aikaa tontilla, neuvotteli, tenttasi, laski sementtikuormia, laski harjateräslasteja, ehdotti muutoksia. Tarkisti laskuja, täsmäävätkö hänen laskelmiinsa. Ja raportoi kaiken aina kun tulin paikalle. Sain joka kerta nipun laskuja joihin hän oli selventänyt mitä koskee ja tehnyt omat laskelmansa niiden oikeellisuudesta. Olen hänelle edelleen suunnattoman kiitollinen siitä työstä jonka hän teki.

Katto ja lattia, lattia ja katto

Oma kreikankielen sanavarastoni karttui, rakennustermeistä ja työkoneista. Ihan hirveästi ei niistä ollut hyötyä kun samoihin aikoihin neuvottelin erään viinitilan viinien maahantuonnista. Sai niillä kuitenkin viinitilan omistajan, vain kreikkaa ja italiaa puhuvan sharmantin herran, ratkeamaan nauruun. Upeita viinejä muuten, valitettavasti tuotanto vaan liian pientä Alkolle.

Projektistamme olimme tehneet Vasiliksen kanssa keskenämmä ensin aiesopimuksen ja sitten vielä varsinainen rakennuttamissopimuksen. Pyrimme siihen että kaikki pienetkin keskinäiset asiat oli sovittu etukäteen. Se oli äärimmäisen viisasta, näin vältyttiin sellaiselta ylimääräiseltä tyypiltä kuin JOKU, joka ei tehnytkään niin kuin sovittiin tai sitten teki ihan liikaa, tai ihan vääriä asioita. Toki vääntöjä asioiden tiimoilta tuli silti. Kuten Kim osuvasti ja omansa tuntien totesi: ”jos kaksi maailman itsepäisintä olentoa    suomalainen nainen ja kreikkalainen mies    laitetaan hommiin, niin ei kai se ihan kolareitta mene”.

Itse esiinnyin rakennuksella kuin ”rakentamisen ammattilainen”, muuten ei mielipiteitäni kai olisi kuunneltu lainkaan. Kiitos vain ystävättärelleni vinkistä. Aluksi rakentajilla, ja vähän myös Vasiliksella oli asenneongelma mitä minuun tuli, mutta matkan varrella ainakin käyttäytyminen minua kohtaa muuttui koska  osasin lukea rakennuspiirustuksia, ja hahmottaa niitä myös kolmiulotteisesti.  Liekö sitten jupisseet selkäni takana, ihan sama. Sitä paitsi rakennuspiirustukset ovat kiehtovia, ihan oikeasti.

aika graafista

Pohjalaatta on tärkeä

Ensimmäinen, isoin ja kallein, muutos tehtiin rakennuksen pohjalaatan paksuuteen. Maanjäristyksiä varten Kreetalla talot rakennetaan ns. kelluvan laatan päälle. Eli pohjalaattoja, joiden päälle kantavat rakenteet tehdään, on kaksi. Alimmainen on 20cm paksu ja päällimmäinen vähintään 60 cm. Alimmainen laatta saa kuivua rauhassa ennen uutta valua, näin syntyy toisistaan irrallaan olevat laatat ja yläpuolella oleva talo mahdollisen maanjäristyksen aikana liikkuu ikään kuin kokonaisena pakettina. Näin vältetään isot murtumat seinissä. Laattojen välissä saattaa olla myös hiekkaa tai soraa pieni kerros laakerointina.

Talomme piirustuksissa ylempi laatta oli määritelty minimivaatimuksen mukaisesti 60 senttiseksi. Kaksikymmentä senttiä paksumpi laatta kuitenkin nosti järistyskestävyyttä merkittävästi joten yhteistuumin arkkitehdin, kantavista rakenteista vastaavan yrityksen ja betonimyllärin kanssa päädyimme paksuntamaan laatan 80 senttiseksi. Oikeasti en osaa arvioida kuinka tärkeä tuo paksunnos oli, mutta ainakin talo on moitteettomassa kunnossa jopa 6,3 magnitudin järistyksen jäljiltä.

Maanjäristyskestävyys koeponnistettu

Sen verran maa nimittäin tärisi muutama vuosi talomme valmistumisen jälkeen. Olin onnistunut nukkumaan useamman maanjäristyksen ohi, ja se jopa harmitti minua. Olisihan se kokemus. Järistykset saarella ovat, paitsi hyvin tavallisia, myös niin pieniä ettei niitä juuri huomaa, ja usein vielä öisin. Ja minä olen erittäin lahjakas nukkuja. Tämä järistys oli kuitenkin päivällä. Istuin sohvalla läppäri sylissä ja havahduin siihen, että nyt tulee joku todella iso auto meidän mäkeä ylös. Sitten talo alkoi vatkata ja jopa minulle selvisi mistä on kysymys. Juoksin parvekkeelle, tuntui kuin olisi juossut paksun uimapatjan päällä. Samalla tuli mieleen ”jep, nyt tämä on koettu ja nyt riittää, kiitos”.

Naapurimme oli jo pihalla ja huuteli meille ohjeitaan, kaikki ulos sieltä HETI, tämä on yli kuusi (magnitudia). Nopea ja oikea oli naapurin arvio vaikka talo vatkasi edelleen. Juoksin komentamaan talossa olleet ihmiset pihalle. Ihmeen nopsasti minua toteltiin. Yksi vieraistamme oli kyllä järistyksen alkaessa tehnyt pikaisen arvion edellisillan ouzon määrästä ja liialliseksi arvioinut. 

Naapurin herran tiukka ohje oli pysyä ulkona ainakin puolisen tuntia, jotta kaikki putoilemassa olleet tavarat ovat pudonneet jälkijäristysten myötä. Sillä hetkellä ymmärsin myös paikallisten tuttavieni kommentit, kun he katselivat hyllyilleni asettelemiani koristeita. ”Uskallat siis pitää nuo tuolla?” Tästä viisastuneena koristeen ja hyllyn välistä löytyvät nyt kitkakankaat. Ei sitä onneaan kannata liiaksi koettaa vaikka koristeet tämän keikan paikallaan. Sisälle päästyäni kiersin talon kaikki huoneistot läpi, testasin aukeavatko ovet, ikkunat ja liukuovet, toimivatko kraanat ja wc:t, toimiiko sähkö, ovatko tavarat paikoillaan, kaiken. Missään ei mitään vauriota, ei ainuttakaan murtumaa edes. Toista kertaa en ole paikalla ollut tuon kokoisen järistyksen sattuessa, vaikka niitä on pari ollutkin. Mitään vaurioita ei edelleenkään ole tullut.

Pidättyväistä naapurisopua

Ja naapurin herra; juron pinnan alla sykki sitten kuitenkin lämmin sydän. Hän taisi nimittäin hieman kitkeröityä, kun rakensimme talomme ja häneltä meni oivallinen kaatopaikka. Vasiliskaan ei aina sanojaan niin sovittelevasti asetellut. Välimme olivat, noh, pidättyväiset, mutta tämä kokemus osoitti ettei hän paha ihminen suinkaan ollut. Rauha hänen muistolleen. Vaimon kanssa pärjäämme mainiosti. Suomalainen lakkalikööri toimii.

Takaisin rakennustyömaalle. Pohjalaatta jäi kuivumaan ja minä kipaisin kotisuomessa laskemassa lapset. Määrä oli ennallaan.  Pohjalaatan päälle nousivat sitten aikanaan kantavat rakenteet eli talon luuranko. Taloon kului betonirautaa noin 30 tonnia, se on huima määrä. Äkikseltään näytti siltä, että kantavat rakenteet ovat betonirautaa joka kosmeettisista syistä naamioidaan betonilla. Noin karrikoidusti. Tämä on tietenkin erittäin tärkeää juuri tuon maajäristyskestävyyden vuoksi. Betoniin voi tulla murtumia ja palojakin lohkeilla, mutta se ei tarkoita että talo olisi romahtamassa. Ei ihan pienestä. Rakentajan arvio oli että yhdeksään magnitudiin pitäisi kestää. Sitä en haluaisi olla kokemassa. Jos sellainen tulee niin taitaa olla muitakin ongelmia, kuin että pysyykö koristeet paikallaan.

Raakaa rakentamistaa ja matka kohti kattoterassia

Talven kuluessa kerros kerrokselta kantavat rakenteet ja välipohjat nousivat harjakorkeuteen. Porraskäytävään valettiin portaat ja pääsin ensimmäistä kertaa kattoterassin tasolle. Kreetalla ei liene tapana viettää harjakaisia, mutta minä pidin sellaiset itselleni ja ystävättärelleni Hrisalle. Nimittäin kun pääsin ensimmäisen kerran kattoterassin tasolle, tuijottelin antaumuksella merelle. Kun satuin kääntämään selkäni merelle näin satumaisen upean Lefka Orin (Valkoiset Vuoret) lumipeitteineen kirkkaassa auringonpaisteessa. Kukaan ei kertonut tästä mitään! Huikea bonus! Minä kun olin tuskastumiseen saakka tentannut paikallisia rakentajia että näkyyhän meri varmasti kaikista huoneistoista, siis ihan varmasti, siis ihan kaikista. Lopulta joku heistä kysyi ; ”miksi ihmeessä se pitää näkyä koko ajan, eihän se siitä mihinkään katoa”. Jätin sitten jankutuksen siihen. Tuossa vaiheessa olimme vielä aikeissa myydä osan huoneistoista ja merinäköala on eittämättä kiva myyntivaltti.

Soitin Hrisalle ja komensin hänet kanssani paikalle kattoterassille; ”ota mukaan lasit ja pullo retsinaa”, tätä täytyy nyt juhlia. Hrisa tuli juomineen ja ruokineen, tietenkin, ollaanhan Kreetalla. Ja niin me vietimme aurinkoisen talvisen iltapäivän tulevalla kattoterassilla maisemasta nauttien, minä vielä enemmän vuorista haltioituneena. Nytkin vielä usein huomaan, kun katolla olen vieraideni kanssa auringon laskua valvomassa, tuijottavani vuorille ja ihailevani niiden vaihtuvaa väriä auringon laskiessa. Ja sitä syvän violettia väriä juuri ennen pimeyttä. Jos jossain vaiheessa tätä projektia hiipikin mieleen epäilys sen järkevyydestä, niin tuona iltapäivänä epäilyt katosivat. Ehkä tämä ei ole järkevää, mutta tämä oli ehdottomasti paras päätös mitä olemme tehneet.

Oikeastaan tämä ei ollut pätkääkään järkevää. Kuka hullu vie rahansa ”turvaan” Kreikkaan 2000-luvun laman koetellessa maata. No me !

avaraa maisemaa kattoterassilta

Luuranko valmis !

Tähän asti projekti sujui suunnitelmien, aikataulujen ja budjetin mukaan. Talvi 2009-2010 suosi rakentamista, oli kuivaa ja valujen kuivuminen edistyi toivotusti. Kun talon luuranko oli kasassa alkoi väliseinien muuraus, tiili tiileltä. Silloin alkoi myös rakentajien ”luovuus” kukoistaa, ja ”parannuksia” piirustuksiin ilmaantua. Arkkitehtiä ei enää näkynyt rakennuksella, hän oli oman osuutensa valvonut.

Yksi hyvinkin tiukka neuvonpito koski rakentajien ”valtuutta” siirtää seiniä tai oven paikkoja ja tehdä ikkunoita paikkoihin joihin niitä ei piirustuksissa oltu merkitty, koska ”se on parempi näin”. Olivat kummissaan kun velvoitin heidät kysymään minulta ensin, onko se myös minun mielestäni parempi, tai edes ilmoittamaan mitä ovat tehneet, tai jotain… Juuri ja juuri ehdin hätiin ettei keittiön ulkoseinä siirtynyt metrillä ulospäin jolloin toki keittiö olisi ollut isompi mutta parveke kirpun kokoinen. Parveke, jolla ehdottomasti olemme eniten aikaa viettäneet, siitä kun näkee ohikulkijat ja siihen paistaa aamuaurinko. Aikaisesta keväästä myöhään syksyyn siellä voi syödä aamiasen. Oikeastaan aina kun aurinko paistaa. Yksi ikkuna on muistona näistä ”parannuksista”, kompromisseja kun on joskus viisasta tehdä, ihan rakennusrauhan säilyttämiseksi.

Sosiaalisesti haastavin vaihe rakentamisessa oli kuitenkin vasta edessä kun sisustuksellisiin asioihin siirryttiin. Välillä kasvoi sarvet päähän ja verenpainekin oli varmaan ”ihan normaali”, mulla se on todella matala yleensä. Että terveydellisiä vaikutuksiakin tällä projektilla oli   siitä seuraavalla kerralla.

Aiemmat tarina löytyvät alla olevista linkeistä

Mistä kaikki alkoi

Miten päädyimme tuohon tonttiin

ja mikä protokolla sen ostamisessa

Sitten päästiin suunnittelemaan

Lefka Ori