Miten syntyi eräs koti Kreetalle, episodi 2, eli unelmien tontti ihan lähellä

Ehdotus, joka laittoi sydämen sykkimään

”Kyllähän minä tiedän, että Sinä aina olet sanonut tähän EI, mutta nyt olisi aivan ohittamaton tilaisuus”, kirjoitin Kimille.  Tuosta kommentista kesäkuun ensimmäisellä viikolla 2008 alkoi noin kahden vuoden mittainen elämys nimeltä ”talon rakentaminen Kreetalla”. Ja miten unelmien tontti ihan lähellä kaikkea onnistui.

Kreetan saari vieraanvaraisine ihmisineen oli toki vienyt sydämemme jo kymmenkunta vuotta aiemmin, ja jokavuotiset perhelomamme saarella vain vahvistivat intoamme.  Näkemistä ja kokemista kun tuntui löytyvän riittämiin. Lapsetkin viihtyivät. Ystävyytemme Evropi-hotellin omistajaan Vasilikseen perheineen oli johtanut siihen, että kakkoskoti Kreetalla oli asettunut haaveeksi jonnekin sielun syvyyksiin ja aikanaan sitten vuokrasimmekin  ”hellahuoneen” hotellin yhteydestä. Minulla freelancerinä on mahdollisuus tehdä työtäni sieltä missä internet toimii. Tästä edellisessä blogissani kerroinkin.

Sitten löytyi tontti

Saavuin Kreetan kotiimme kesäkuun ensimmäiseksi viikoksi ”vahtimaan” omaa 17 vuotiastani sekä paria muutakin mukaan tarttunutta. Heti ensimmäisenä iltana Vasilis istutti minut kantapöytäänsä baarin nurkassa. Tiesin että nyt on jotain ASIAA, sen verran totinen hän tällä kertaa oli. Vasiliksen ateenanserkun tontti Plataniaksen yläkylältä, kirkon vierestä, oli tullut myyntiin ja etuosto-oikeus oli Vasiliksella. Hänen rahansa olivat kiinni edellisvuonna valmistuneessa laajennuksessa, mutta yhdessä meidän olisi mahdollista ”pelastaa” tontti talteen ja rakentaa sinne talo. Pöytään lyötiin tarjous, ihan ohittamaton tarjous.

Aamulla minut vietiin katsomaan tonttia ja maisemia. Seisoin kirkon portailla ja huokailin, otin muutamia kuvia ja lähetin ne Kimille yllämainituin saatesanoin.  Itselleni se oli rakkautta ensisilmäyksellä; se on tämä jos jokin. Tontti oli kallis, Plataniaksen yläkylä ei ole todellakaan halpaa tonttimaata, mutta paikan edut olivat kiistattomat, jopa verrattuna edelliseen unelmatonttiimme (edellinen blogi).

  • kävelymatkan päässä palveluista
  • kunnallistekniikka valmiina
  • merinäköala
  • näköala valkoisille vuorille
  • poissa rantakadun hälinästä
  • itä-länsi bussireittien varrella

Unelmien tontti ihan lähellä palveluja oli siis sittenkin mahdollinen.

Jo seuraavana päivänä vastasimme, kuten kerran aiemminkin, tahdon

Päätimme rakentaa yhdessä Vasiliksen kanssa tontille 4-6 asuntoa käsittävän pienkerrostalon. Tontin hinnan vuoksi oli koko rakennusoikeus välttämätöntä hyödyntää. Perin tuttu asia täällä pääkaupunkiseudullakin. Meistä oli tullut oliivitarhan, peräti 6 puuta, omistajia. Sain portin lukkoon avaimet. Kun istuin ensimmäistä kertaa omalla tontilla ja oman oliivipuun alla, kuunnellen tuulen huminaa ja lintujen laulua, olo oli typertyneen onnellinen.  Ja niin sai freelancer taas uudenlaisen toimenkuvan; rakennuttajana Kreetalla.

Aloitimme projektin tekemällä Vasiliksen kanssa aiesopimuksen, jossa tonttikaupan ja rakentamisen perusasiat sovittiin. Vasilis oli taloushallinnon vankkumaton osaaja, hän oli toiminut aiemmin Ateenan Fordin talousjohtajana ennen päätymistään hotellinpitäjäksi kotisaarelleen. Jo alustavan suunnitelman piti olla hyvin mietitty ja budjetoitu. Ja olihan hänelle edeltävältä kymmeneltä vuodelta rutkasti kokemusta rakennuttamisesta ja siitä mitä se maksaa; hän oli rakennuttanut hotellin ja kaksi laajennusta siihen. Tämä oli erittäin tärkeä syy miksi uskalsimme tähän projektiin lähteä. Koska tontti on yläkylän tavernoiden lähellä, ja koska Vasiliksen aika turistikaudella kuluu hotellia pyörittäessä, päätimme aloittaa varsinaisen rakentamisen vasta turistikauden päättyessä marraskuun alussa 2009. Eli reilua vuotta myöhemmin. Riittävä aika saada rakentamiseen tarvittavat piirrustukset ja luvat kuntoon.

lainasimme ruohonleikkurin…our lawn mowers

 

Byrokratia alkaa

Jo sitä ennen pääsin tutustumaan kreikkalaiseen byrokratiaan. Jotta Kreikassa voi omistaa jotain tai edes avata pankkitilin, tarvitaan veronumero. Paikallinen pankkitili tarvittiin tuolloin rahansiirtoja varten. Tämän hetkistä tilannetta en tiedä. Veronumeron hankkimisessa minua avusti viehättävä englantia kohtuullisesti puhuva juristi. Hanian verotoimisto, joka sittemmin on tullut hyvinkin tutuksi, oli kyllä melkoinen elämys. Tuntui kuin olisi palannut jonnekin 60-luvun Suomeen. Käytävät ja huoneet olivat täynnä ruskeita mappipinoja, seinän vieressä riveittäin pieniä luukkuja joiden takana istuivat hieman leipääntyneen näköiset viskaalit takanaan samanmoiset mappipinot.

Tiedättehän sen kuivan, pölyisen tuoksun joka tuollaisista mapeista lähtee. Tuli mieleen kun ihan pikkulikkana vierailin Toijalan kauppalantalolla äitiäni tapaamassa. Tokkopa Kreikka mikään erityinen takapajula byrokratiassa oli, Suomessa vaan oltiin niin paljon edellä digitaalisessa asioinnissa.  Jopa veroasioita pystyi hoitamaan netissä. Juristini luotsasi minut useiden eri luukkujen ja eri kerrosten kautta takaisin raikkaaseen ulkoilmaan. Minulla oli veronumero, minä olin OLEMASSA virallisesti. Rinta rottingilla kohti seuraavia elämyksiä. Olin päättänyt, että tästä projektista tulee ELÄMYS, ja jonkin sortin ihmiskoe tästä myös tuli.

Pankki ja herra Karvinen

Pankiksi valikoitui se lähin, Plataniaksen Alpha Bank, se oli kätevintä koska myös Vasiliksen tilit olivat siellä. Pankki sijaitsi vielä vanhalla paikallaan, olisiko ollut jossain nykyisen Plataniaksen postin paikkeilla. Yksi huone ja monta tupakoivaa virkailijaa. Pankinjohtaja jonka olemuksesta tuli oitis mieleen Katti Karvinen, istui mahtavan kassakaappinsa edessä. Kassakaapin kyljessä komeili päänkokoinen ”no smoking”-kyltti, joka ei estänyt herra johtajaa tupakoimasta, sen enempää  kuin hänen alamaisiaankaan.

Tilin avausta varten minun piti, passin tietojen lisäksi, kertoa sekä isäni nimi, että äitini tyttönimi, kreikassa ei tunneta sosiaaliturvatunnusta vaan ihmiset tunnistetaan näiden sukuketjujen avulla, tai sitten ei. Pankki halusi myös todistuksen voimassaolevasta työsuhteestani. Kerroin herra pankinjohtajalle että olen oma työnantajani eli yksityisyrittäjä  –  ja todistuksen saaminen itseltäni on täysin mahdollista mutta aika outoa. Sitten piti todistaa että minulla on yritys, pyysin herra pankinjohtajaa avaamaan netin jotta voin esitellä suomalaisesta yritystietojärjestelmästä yritykseni y-tunnuksineen. Pankissa ei ollut kuulemma nettiä. ???? Kaivoin kännykän taskustani, menin nettiin, avasin ytj:n sivut ja kaivoin yritykseni esiin, näytin kuvaa, ehkä jo hieman turhautuneen oloisena. Silloin Suomessa oli mahdollista avata itselleen tili pankkiin ihan vaan netissä, se ei tosin taida enää olla mahdollista. Pankinjohtaja tuijotti puhelimeni ruutua kummastuneen näköisenä, ymmärtämättä luultavasti rahtustakaan näkemästään.

Tässä vaiheessa omia asioitaan pankissa hoitanut Vasilis puuttui peliin perikreikkalaista tapaa käyttäen; hetken aikaa meteli oli kova, Vasiliksen karvaiset käden viuhtoivat ja paperit lenteli, mutta sitten rauha laskeutui maahan saman tahtiin leijuvien paperien kanssa. Ja minulla oli oma pankkitili. Nimellä Raila Tuulia Reino Järveläinen. Passia näyttämällä sitten voi asioida pankissa vastedes. Paitsi ettei minun passissani noin lue.  

Ulkona Vasilis tuhahti ”this men, his head is full of beton”. Räjähdin nauruun joka taatusti kuului pankkisaliin saakka. Vielä jouduin toimittamaan heille verotodistuksen edelliseltä verovuodelta Suomesta. Sen he saivat, varustettuna kaikilla suomalaisesta verotoimistosta vielä löytyvillä erimuotoisilla leimoilla – ja suomenkielisenä. Eivät ole kyselleet sen koomin. Ja kaikki tämä vain koska halusin siirtää heidän pankkiinsa hitonmoisen kasan rahaa. BTW. saman kesän aikana pankinjohtaja ”sai siirron” ja hänen selkeää maalaisjärkeä käyttävä assistenttinsa löytyi sittemmin pankinjohtajan pöydän takaa. Eikä siellä enää poltettu tupakkaa.

Miten syntyi eräs koti Kreetalle -blogi jatkuu; tontin ostosta seuraavassa blogissa…