Haaveissa vainko oot mun…

Episodi – käsite tarkoitti alun perin antiikin Kreikan näytelmissä kuoro-osien toisistaan erottavia pääjaksoja, joten nimesin tämän ” miten syntyi eräs koti Kreetalle ”-blogisarjan talomme rakentamisen vaiheista episodeiksi. 

Miksi juuri Kreeta ?

Laskeuduimme ensimmäisen kerran Kreetan saarelle kesällä -86. On se kummallinen tunne, kun laskeutuu koneesta ulos ja tietää heti että tämä on SE paikka. Meren ja vuorten tuoksut, tunnelma, lämpö, mikä lie, sitä on yhtä vaikea määritellä kuin sitä, miksi jostain paikasta ei vaan pidä vaikkei mitään valittamista löytyisikään. Tuntui vain, että oli tullut kotiin Kreetalle.

Ensimmäisellä matkallamme olimme vielä lapsettomia, majoituimme Ierapetran kaupunkiin saaren etelärannalla. Vaikka aikaa kesähelteillä kuluikin paljon hotellin ja lähimmän rannan tuntumassa, niin kävimme toki myös Chrissi Islandilla ja ajelemassa Lassithin ylängöllä. Niitä kun turisteille silloin niin kovasti mainostettiin. Muistojeni Lassithi on edelleen täynnä tuulimyllyjä ja pieniä, pittoreskejä kyliä joissa mummot kutoivat omien lampaiden villasta tehdyistä langoista kankaita ja tekivät niistä takkeja. Niin kauniita ja lämpimiä. En ollut tasankoa tunnistaa kun sinne muutama vuosi sitten uudelleen päädyin.

Miksi juuri Platanias ?

Aikaa hurahti toistakymmentä vuotta ennen seuraavaa visiittiä saarelle. Tiedättehän, lapset, ruuhkavuodet ja asuntolainat. Vuonna -98  saimme kuitenkin kerätyksi porukan ”lapsellisia”, viisi pariskuntaa mukana 8 lasta, iältään 5-10v. Hotelliksi valikoitui se johon vielä siinä varausvaiheessa mahtui moinen lauma. Hotellista ei ollut edes kuvaa esitteessä, koska esitteen painoon menon aikoihin se ei ollut vielä valmis. Silloin viime vuosituhannen puolella matkatoimistojen paksut esitevihkoset tulivat kotiin, muistatteko? Hiukan epäluuloisin miettein sinne yöllä saavuimme. Itseasiassa hotellin pihaan ei edes päässyt bussilla vaan meidät jätettiin pimeään tienposkeen, jossa hotellin avolavapicupiin nostimme pakaasit ja kävelimme perässä muutaman sata metriä. Törmäsimme lämpimään yöhön ja Evropi-hotellin valaistuun lasiseinäiseen vastaanottoon. Yksi nuorimmista matkalaisista ihan kirjaimellisesti. Kun kuhmut oli hoidettu ja tervetuliaismehut ja ouzot nautittu, sijoittauduimme huoneisiin. Loma.

Viikon mittaan hotellin omistajaperhe   Vasilis, Soula ja Kostas    tulivat tutummiksi ja yhteisen sävel löytyi vaivattomasti. Kielitaitoisten, sivistyneiden ja asiakkaistaan kiinnostuneiden omistajien kanssa syntyi ikimuistoisia keskusteluja. Eräänä päivänä Vasilis ja Kostas päättivät viedä koko poppoomme retkelle. Kolmisen kilometriä sisämaassa, Keritis-joen rannalla on yleinen picnic- ja grillauspaikka. Kakarat ja ruuat pakattiin picupin avolavalle. Aikuiset kävelivät sillä aikaa kun Vasilis ajelutti lavalla laulavan lapsilauman ihan vain ilokseen muutaman ylimääräisen pikkukylän kautta. Oli siinä ukkokuppiloissa päät kääntyneet kuulemma. Kostas vei grillauspuut moponsa tarakalla. Päivä valtavien plataanien varjossa jääkylmän purosen rannalla oli sen laatuinen elämys että kreetahulluus iski eikä siitä vieläkään ole eroon päässyt.

Sittemmin picnicalueen viereen rakennettiin mainio Drakiana Taverna, mutta alkuperäinen retkipaikka on edelleen yleisessä käytössä.

Kyyneleet silmissä piti lähteä kotiin ja jättää tuo ihana perhe ja ihana saari.  Ennenkokematonta itselleni, siihen asti olin ollut sitä mieltä ettei kahta kertaa tartte samaan paikkaan mennä. Tuttu ajatus kai aika monelle. Eipä ole tullut mieleen enää arvostella ihmisiä, jotka vuosi toisensa perään palaavat samaan paikkaan, jopa samaan hotelliin.

Eihän sieltä malttanut pois pysyä

Vuosi toisensa jälkeen palasimme saarelle ja Evropi-hotelliin ja ystävyytemme perheen kanssa syveni. Pitkinä iltoina hotellin baarissa keskustellessamme unelmat saivat siivet. Vasilis kertoili haaveestaan rakentaa eräällä kukkulalla sijaitsevalle  oliivipuutarhalleen itselleen pienen talon, jossa asustella kun into tai voimat hotellin pyörittämiseen ehtyisivät. Kuulin ääneni sanovan, että josko siihen yhteyteen saisi meille pienen oman asunnon myös. Olisi tuki ja turva samalla tontilla. Käytännöllistä. Haave jäi kytemään ja siihen aina silloin tällöin palattiin. Vuosien saatossa saarella vietetty aika piteni, freelancerinä kun pystyin tekemään työtäni etänä.  Samalla lisääntyi hiljalleen tuntemus saaresta ja saarelaisista. Vasiliksen ehtymätöntä intoa esitellä saarta, varsinkin turistikauden ulkopuolella, on paljolti kiittäminen rakkaudestani  saareen. Tarinan siitä miten syntyi eräs koti Kreetalle, siemenet oli kylvetty.

Vuodet vierivät

Aina silloin tällöin kävimme katsomassa Vasiliksen ehdottamaa tonttia ja haaveilemassa. Silloin oli jo kuvioissa myös Kostaksen tyttöystävä Hrisa, Hanialainen ilopilleri jonka seurassa ei tylsää hetkeä ollut. Minulle hänestä tuli rakennusprojektimme aikana korvaamaton ymmärtäjä ja ukkosenjohdatin. Kuin sisko. Aikanaan valmistui jo alustavat piirrustuksetkin. Sitten soitti Vasilis. Hotelli oli ollut alusta alkaen Aurinkomatkojen valikoimassa ja ilmeisesti muutkin olivat siihen kiintyneet koska se vuodesta toiseen keikkui Aurinkomatkojen repeatereiden (uusijoiden) listalla numero ykkösenä. Ja täyttyi heti kun varauksia alettiin vastaanottamaan.

Hotellia oli jo kerran laajennettu 12 huoneistosta 16 huoneistoon, vuonna 2002. Nyt matkatoimisto oli tarjonnut vuosisopimuksen sijaa pitkää sopimusta mikäli Vasilis edelleen laajentaisi hotellia. Vasilis päätyi tekemään sopimuksen matkatoimiston kautta, joka tarkoitti että hänen aikansa ja rahansa olivat kiinni siinä projektissa ja tämä meidän ”harrasteprojekti” sai jäädä hautumaan. Onneksemme, näin voi jälkikäteen todeta. Uuteen siipeen valmistui myös huoneistoja, jotka eivät Aurinkomatkojen standardia täyttäneet ja joita hotelli sai vuokrata vapaasti. Meille sen taso kuitenkin riitti hyvin ja teimme yhdestä hellahuoneesta vuokrasopimuksen ”toistaiseksi”. Ensimmäinen koti ja kiinnitys Kreetan kamaraan alkoi näin vuonna 2007.

Huoletonta eloa

Pieni hellahuone sijaitsi hotellin siistillä sisäpihalla, omassa rauhassaan, sinne eivät viikottain vaihtuvat vieraat juuri eksyneet. Samalla pihalla asuivat myös Soula ja Vasilis. Ja kerrosta ylempänä Hrisa ja Kostas. Siitä oli helppo kipaista kauppaan, rantaan, kylille tai hotellin baariin, jonka keittiöstä Hrisan tulon myötä kehittyi ”olohuoneeni”. Monia tuttavuuksia syntyi myös hotellin vakioasiakkaiden kanssa, osaa tapaamme edelleen vuosittain saarella.  Aina välillä tarvittiin tiskillä myös tulkkia tai keittiössä apulaista. Elo oli huoletonta ja mutkatonta.

Evropin kissat

Evropin kissapopulaatio lienee tuttu koko asiakaskunnalle.  Hotellin ehdoton ja lahjomaton pomo on Babakita, harmaankirjava yksisilmäinen, iso ja kiltti kolli.  Se vieraili huoneessani usein. Jos ikkuna oli kesäkuumalla raollaan, saatoin saada sänkykaverin, joka nukkui hetken vieressä ja häipyi vähin äänin yöhön. Niinkai ne ”kollit” siellä tekee.  Oli siellä silloin Simonekin. Eräänä iltana kun tulin kotiin, ihmettelin vaatekaapin rakosellaan olevaa ovea. Kurkkasin kaappiin. Kurkkasin toisenkin kerran. Menin takaisin baariin ja tarkistin Hrisalta olinko kenties tullut ottaneeksi liian monta rakia. Hän katsoi kummastuneena, pudisti päätään ja seurasi minua huoneeseen.

Ihan saman hän näki kuin minäkin. Mammakissa Simone oli roudannut kolme poikastaan vaatekaappiini. Mieheni Kimin villapuseron päälle oli lämmin majoittua. Jaahas! En sitten mitenkään raaskinnut pesuetta sieltä häätää, mutta villapuseron halusin kyllä pelastaa. Noudimme muutaman jo kuluneen pyyheliinan ja petasimme pesän uudelleen, Simonen katsellessa huolestuneena. Pennuista yhdellä oli yksi silmä auki, muilla vielä molemmat kiinni. Saisivat ne puolestani viettää sen pariviikkoisen siellä, mitä minäkin paikalla olin sillä kertaa. Mietitään sitten uudelleen.

Kim saapui viikkoa myöhemmin, kierrätin hänet ensi tervetuliasryypylle baariin ja kerroin sitten varovasti pikku perheestä huoneessamme. Yhteiselo sujui aluksi sopuisasti. Simonelle oli ikkuna hiukkasen raollaan ja se tuli ja meni tarpeidensa mukaan, muksut pysyivät enimmäkseen paikoillaan. Kunnes toin sinne pahvilaatikon. Itseasiasse se jäi ylimääräiseksi kun ostin printterin. Yhtenä yönä Simone sitten päätti muutta pesueensa sinne pahvilaatikkoon. Miten voi pienistä kynsistä lähteä niin kova mekkala kun pennut yritti kivuta laatikosta pois. Kiviseinäisessä kämpässä yöllä siihen todella heräsi, ja sitten valvoit kunnes pennut väsyivät puuhiinsa.

Haaveilu jatkuu

Vaikka elo ja olo oli mallillaan tuolla, niin jotain jäi uupumaan; kukkulanlaen maisemat ja hiljaisuus, kunnon keittiö, vähän enemmän tilaa. Myös alakylän kosteus talvella on haastavaa. Silloin paikalliset lämmittävät puu-uuneilla, jolloin kosteus saa samalla kyytiä. Meillä ei kuitenkaan ollut ”zombaa”.  Aina välillä ja vähän salaa kävin katselemassa myytäviä huoneistoja, kiinteistöjä, tontteja, ihan vaan vähän katselemassa. Uudisrakennukset olivat rannan tuntumaan rakennettuja tai rakennettavia turistigettoja, ei vähimmässäkään määrin meidän mielenkiinnon kohteita. Osa niistä näyttää edelleen olevan puolivalmiita, näin toistakymmentä vuotta myöhemmin. Tai sitten ne olivat kaukana rannasta ja palveluista. Unelmointi siis jatkui.

Haaveita pitää olla ja haaveilua jatkaa. Meillä kaikki alkoi siitä että annoimme sen pikkusormen Kreetalle. Rakkaus Kreetaan  ja kreetalaisiin ja loppumaton into jakaa kertynyttä tietoa on johtanut jopa nykyiseen työhöni Kreetan Maku Oy:ssä, sekä pienimuotoiseen huoneistojen vuokraukseen.

Miten syntyi eräs koti Kreetalle- tarina on totta. Seuraavalla kerralla lisää siitä mitä sitten tapahtui. www.housekastri.net